Pääkuva

Hangon kesäkoti

24.01.2023

Aurinkoisesta Hangosta löytyy kesäkoti, jossa pintamateriaalit ovat visuaalisia ja ne kestävät katseen lisäksi myös aikaa.

Toteutuksessa lopullisiin tuotevalintoihin voivat vaikuttaa tuotteiden ominaisuuksien lisäksi esimerkiksi visuaalisuus. Yhä useammin tuotteet valitaan näiden muodostaman kokonaisuuden perusteella ja juuri tällaisella ajatusmaailmalla Laattapisteen asiakas halusi toteuttaa pakopaikkansa sisustuksen ja ilmeen.

Hangossa sijaitsevaan kesäkotiin valikoitui Interfacen Textured Woodgrains -sarjan vinyylilankkua ja ne sopivat erinomaisesti yhteen hirsiseinien tunnelman ja miljöön kanssa. Valittu tuote on myös ekologisempi kuin perinteiset vinyylilattiat. Projektissa hyödynnetty  tuote on koko elinkaarensa ajan hiilineutraali valmistajan Carbon Neutral Floors -ohjelman mukaisesti ja siinä on käytetty 39 % kierrätettyä raaka-aineita.

Tuotteen pitkäikäisyys ja kestävyys varmistavat, että se palvelee Hangossa  rentoutuvia vielä pitkälle tulevaisuuteen. Vinyylilankut ovat myös helppoja pitää puhtaana, joten aikaa ei tuhlaudu siivoamiseen. Tuote kestää ilman ongelmia kolhuja ja esimerkiksi vesiroiskeita.

Vinyylilankkujen lisäksi projektissa on hyödynnetty myös Laattapisteen laattavalikoimaa, sillä kylpyhuoneessa on hyödynnetty LPC Rocks -sarjan laattoja.

Sijainti: Hanko
Rakennustyyppi: Pienkerrostalo
Rakennusvuosi: 2021
Pinta-ala: 53 m²
Olemme asioineet vuosien mittaan Laattapisteellä useampaan kertaan ja aina on voinut luottaa siihen, että asiakaspalvelu on välitöntä ja lämmintä.
Asiakkaamme Hangossa
Pikkukuva_2

Kestävyytensä ansiosta tuotteet ovat omiaan tiloissa, joissa kulutus on suurta.

Kuva 4

LPC Rocks -sarjan laatta sopii loistavasti yhteen kohteen vinyylien kanssa.

Pikkukuva 3

Valikoimastamme löydät vinyylit jokaiseen projektiin!

Pikkukuva 1

Lattia vaimentaa askelääniä 16 dB, joten se sopii loistavasti esimerkiksi kerrostaloasuntoihin. 

Kohteen tuotteita

Muita samanlaisia

Varaa aika Etsi myymälä