Mukana Vuoden putkiremontissa!

Mukana_vuoden_putkiremontissa_2016_1036x500px_2

Vantaalaistaloyhtiö As Oy Kaarenkeijussa tehty putkiremontti on valittu Vuoden Putkiremontti 2016 -palkinnon saajaksi. Perusteluissaan tuomaristo kehui erityisesti remontin pitkäjänteistä valmistelua ja huolellista suunnittelua. Projektinjohtourakkana toteutettu hanke valmistui kaksi kuukautta etuajassa, ja hankkeen kustannukset alittuivat.

Kohteen urakoinnista vastasi yhteistyökumppanimme Fira Palvelut Oy, ja projektinjohtajana toimi kumppanimme Vahanen Oy. Taloyhtiössä on kaiken kaikkiaan 200 asuntoa, joihin toimitimme laatat, Dansanin Mido-sarjan kalusteet sekä Mapein rakennuskemian tuotteet.

– Yhteistyö kaikkien osapuolien kanssa sujui koko projektin ajan saumattomasti. Hankkeen onnistumisessa korostuivat myös vahvuutemme: kilpailukykyiset hinnat, laadukkaat tuotteet, nopeat toimitukset sekä lähes sadan prosentin toimitusvarmuus, projektimyyntiyksikön päällikkö Tomi Rouvinen summaa.

Vuoden Putkiremontti -kilpailun järjestää Kiinteistöalan hallitusammattilaiset AKHA ry yhdessä SuLVI ry:n, LVI-TU ry:n, RT ry:n ja SKOL ry:n kanssa.

Lisätietoja: Tomi Rouvinen, Laattapisteen projektimyynti, tomi.rouvinen@laattapiste.fi, puh. 040 060 1123

 

Muistilista

Avaa muistilista

Kerää muistilista suosikkituotteistasi ja aloita unelmiesi kylpyhuoneen suunnittelu.

Varaa aika