Karusellikuva 1
Karusellikuva 2
Karusellikuva 3
Karusellikuva 4

Kuokkalan yhtenäiskoulu

02.01.2020

Kuokkalan yhtenäiskoulu muodostettiin vuonna 2015, kun Pohjanlammen koulu ja Kuokkalan koulu yhdistyivät yhdeksi Suomen suurimmista peruskouluista. Yhtenäiskoulussa on tällä hetkellä tuhatkunta vuosiluokkien 1–9 oppilasta, mutta kapasiteetti on vielä nousemassa jopa 1 600 oppilaaseen.

Vuonna 2018 vanhojen koulurakennusten väliin valmistui ne toisiinsa liittävä lisäosa, jonka yhteyteen saatiin tilat myös kirjastolle ja nuorisotyölle. Samalla entinen Pohjanlammen koulu sekä osa vanhan Kuokkalan koulun tiloista peruskorjattiin. Hankkeen viimeinenkin vaihe valmistui kesällä 2019. 

Perinteisten luokkien sijaan koulussa on ilmiöoppimisen mahdollistavia suuria monitoimitiloja, jotka voidaan jakaa väliseinillä sekä verhoilla pienemmiksi huoneiksi ja suojaisiksi nurkkauksiksi. Akustisiin ratkaisuihin on kiinnitetty erityistä huomiota, ja niinpä pintamateriaaliksi valittiin Interfacen ekologiset, sisäilmaa parantavat ja hälyääniä tehokkaasti vaimentavat Heuga 580 -tekstiililaatat. Tekstiililaattojen väri vaihtelee tiloittain, jolloin eri alueiden hahmottaminen on helpompaa.

Projektin tyyppi: Oppilaitokset ja päiväkodit
Sijainti: Jyväskylä
Rakennustyyppi: Opetusrakennus
Rakennusvuosi: 2019
Pinta-ala: 3800 m²

Muita samanlaisia

Varaa aika Etsi myymälä Pyydä tarjousta