Sisustusarkkitehti Marko Paanasen kesämökin saunaremontti
Sisustusarkkitehti Marko Paanasen kesämökin punainen rantasauna on rakennettu 30-luvulla. Vanha hirsirakennus oli idyllinen, mutta saunan lattia ja lauteet kaipasivat uudistusta. Vanha pata haluttiin myös vaihtaa suihkuun. "Isoisän tunnelma ei saanut muuttua, mutta uutta piti kuitenkin tulla", Marko summaa.
Entinen savusauna uudistettiin pieteetillä sen viehättävää vanhan ajan saaristolaishenkeä vaalien. Tumma värimaailma tekee saunasta kotoisan ja lämpöisen pesän, ja tätä vaikutelmaa Marko ei halunnut rikkoa. Niinpä esimerkiksi tummiin seinähirsiin ei koskettu. "Halusin, että saunassa säilyy rauhallisuus", Marko sanoo.
Hirsiseinälle kontrastia tuovat upeat, himmeästi kuparinpunaisena hohtelevat seinälaatat. Niiden innoittajana toimi kiukaan päälle kunniapaikalle nostettu, Markon vanhempien häälahjaksi saama kuparilautanen. "Lopputulos on hienostunut, mutta silti isoisän rakentamisen muistoista ei menetetty mitään. Laatoissa on vähän metallinkiiltoa, montaa eri väriä ja läikikkyyttä. Väri osui aivan nappiin: laatta ei olisi voinut olla parempi tähän tilaan", Marko kertoo.

Suloinen hirsisauna sijaitsee kauniilla paikalla meren äärellä, omenalehdon kupeessa.

Kiukaan päällä oleva näyttävä kuparilautanen on Markon vanhempien häälahja.

Kupariset laatat sitovat vanhat hirsiseinät sekä uudet lauteet yhteen.