Näin valitset sopivan kokoisen hanan pesualtaallesi

Valitessasi mieleistäsi hanaa ja allasta muista huomioida, että valittu hana ja allas ovat yhteensopivia. Altaan kanssa oikein mitoitettu hana ei roiskuta vettä reunojen yli käsiä pestäessä ja sopii hyvin erilaisiin käyttötarkoituksiin. Alla olevasta listauksesta näet allashanojen yleisimmät asennustavat sekä suuntaa-antavat säännöt mitoituksista.

1. Hana asennettuna tasoon tai altaan pintaan

Hana asennettuna tasoon tai altaan pintaan (kuva1)
  • Noin 8 cm on pienin suositeltava tila, joka tulee jättää käsienpesemistä varten. Etäisyys mitataan altaan reunasta hanan poresuuttimen reunaan. Reilu tila helpottaa käsien pesemistä.
Hana asennettuna tasoon tai altaan pintaan (kuva2)
  • Noin 10 cm on pienin suositeltava tila jätettäväksi altaan reunan ja hanan poresuuttimen väliin käsien pesemistä varten.
  • Mikäli hanalla on tarkoitus täyttää esimerkiksi ämpäreitä, niin silloin väliin jäävän tilan tulee olla suurempi. Esimerkiksi normaali 10 litran ämpäri on noin 250 mm korkea.
Hana asennettuna tasoon tai altaan pintaan (kuva3)
  • Huomioi hanan korkeus mikäli hanan yläpuolelle tulee peilikaappi.
  • Hanaa asennettaessa on hyvä huomioida, mihin kohtaan hanasta juokseva vesi osuu veden roiskumisen välttämiseksi.

2. Hana pöydän päälle asennettuun altaaseeen

Hana pöydän päälle asennettuun altaaseeen (Kuva1)
  • Noin 8 cm on pienin suositeltava tila, joka tulee jättää käsienpesemistä varten. Etäisyys mitataan altaan reunasta hanan poresuuttimen reunaan. Reilu tila helpottaa käsien pesemistä.
Hana pöydän päälle asennettuun altaaseeen (Kuva2)
  • 10 cm on pienin suositeltava tila jätettäväksi altaan reunan ja hanan poresuuttimen väliin käsien pesemistä varten.
  • Mikäli hanalla on tarkoitus täyttää esimerkiksi ämpäreitä, niin silloin väliin jäävän tilan tulee olla suurempi. Esimerkiksi normaali 10 litran ämpäri on noin 250 mm korkea.
Hana pöydän päälle asennettuun altaaseeen (Kuva3)
  • Huomioi hanan korkeus mikäli hanan yläpuolelle tulee
    peilikaappi.
  • Hanaa asennettaessa on hyvä huomioida, mihin kohtaan hanasta juokseva vesi osuu veden roiskumisen välttämiseksi.

3. Hana seinään asennettuna

Hana seinään asennettuna (Kuva1)
  • Noin 8 cm on pienin suositeltava tila, joka tulee jättää käsienpesemistä varten. Etäisyys mitataan altaan reunasta hanan poresuuttimen reunaan. Reilu tila helpottaa käsien pesemistä.
Hana seinään asennettuna (Kuva2)
  • Noin 10 cm on pienin suositeltava tila jätettäväksi altaan reunan ja hanan poresuuttimen väliin käsien pesemistä varten.
  • Mikäli hanalla on tarkoitus täyttää esimerkiksi ämpäreitä, niin silloin väliin jäävän tilan tulee olla suurempi. Esimerkiksi normaali 10 litran ämpäri on noin 250 mm korkea.
Hana seinään asennettuna (Kuva3)
  • Hanaa asennettaessa on hyvä huomioida, mihin kohtaan hanasta juokseva vesi osuu veden roiskumisen välttämiseksi.
Huolella valittu ja oikein mitoitettu pesuallashana palvelee kaikissa tilanteissa

Oli sitten kyseessä pöytätasoon upotettava pesuallas tai tason päälle sijoitettava malja-allas, niin pesuallashanan valinnalla on olennainen vaikutus kokonaisuuden käytettävyyteen. Hanaa vaihdettaessa pesualtaaseen tai uutta tiskiallasta ja keittiöhanaa asennettaessa, on tärkeää huomioida altaan korkeuden lisäksi myös käsienpesulle vaadittava tila. Hanan mitoitus suhteessa altaaseen kannattaakin tehdä usein samalla kertaa kun teet päätöksen haluatko esimerkiksi mustan pesuallashanan vai pesuallashanan bideellä eli käsisuihkulla. Hanan mitoitus on päätös vuosiksi eteenpäin, joten se kannattaa tehdä huolella.

Katso myös

Varaa aika Etsi myymälä